top of page

"Ihmisellä on tässä

avaruudessa kusiaisen

valtuudet

"

Näin kirjoitti Veikko Huovinen kirjassaan Havukka-ahon ajattelija. Tuo lause kuvastaa hyvin omaa luontosuhdettani ja luonnon kunnioittamista. Luonnolla on valtavat voimat, joita me emme voi ohjailla, voimme vain hiljaa hyväksyä ne ja oppia toimimaan niiden kanssa.

Toimin ennen erä-ja luonto-oppaaksi kouluttautumista yli 20 vuoden ajan liike-elämän asiantuntijatehtävissä. Noiden vuosien aikana olen saanut arvokasta pääomaa toimia erilaisten ihmisten ja kulttuurien parissa.

Olen liikkunut monipuolisesti luonnossa koko ikäni. Tutuksi ovat tulleet Saimaan rannat, Lapin tunturit sekä Norjan tunturijärvet, unohtamatta Etelä-Suomen kauniita luontokohteita. Noilla retkillä vahvistui näkemys siitä, että haluan tehdä tätä työkseni ja tuoda hienoja luontokokemuksia myös muiden saataville. Retkilläni pääset tutustumaan alueen luontoon, mutta myös historiaan ja tarinoihin alueen ympärillä.

Rauhallisuus, harkitsevaisuus, määrätietoisuus sekä tietynlainen savolainen sutjakkuus ja joviaalisuus ovat hyviä lähtökohtia tässä työssä toimimiselle. Moni onkin minulle sanonut, että ”tuiman” ulkokuoren alla onkin helposti lähestyttävä ja sosiaalinen ihminen, jonka kanssa on helppo ajautua syvällisiinkin keskusteluihin esim. erätulilla.

Hemmo Ikonen

Jo aikuisen pojan isä

Aviomies

Tradenomi, Mikkelin Ammattikorkeakoulu

Erä- ja luonto-opas, Hyria Hyvinkää

Edellisiä työnantajia mm. Telia Finland Oy, Elisa Oyj, Nissan Nordic Europe Oy

EA2 pätevyys, MATUPA turvallisuuspassi, Suomen Ladun lumikenkäohjaaja pätevyys, Melonnan EPP1 pätevyys, metsästäjätutkinto, kokenut kalastaja ja luonnossa liikkuja.

bottom of page